Ilmatieteen laitos – Vaarallisten aineiden ESCAPE-seurausanalyysimallin kehittäminen pelastustoimen tarpeisiin soveltuvaksi

Kuva kemikaalionnettomuusharjoituksesta. Kaksi pelastajaa rajoittaa vuotoa ottamalla päästöaineen talteen säkkimäiseen putkeen.

Tutkimushankkeessa kehitettiin vaarallisten aineiden leviämismalliohjelmistoa ESCAPE (Expert System for Consequence Analysis and Preparing for Emergencies), joka on suunniteltu kemikaalionnettomuuksien pelastustoimien johtamisen tueksi viranomaisille ja pelastusalan toimijoille. Ohjelmisto soveltuu myös riskinarviointiin sekä koulutus- ja harjoitustilanteisiin. Sillä voidaan tuottaa aiempaa tarkempia ja luotettavampia ennusteita pelastustoimen tarpeisiin.

Kehitystyö jakautui kolmeen osaan: leviämismallien korvaaminen ajantasaisilla versioilla, säämallitietojen automaattinen hyödyntäminen ja ohjelmiston yleistäminen toimivaksi eri käyttöympäristöissä. Mallin vanhimmat osat korvattiin todenmukaisemmilla ja uusimpia tutkimustuloksia vastaavilla. Mallinnuksen fysikaaliset periaatteet ovat paremmin perusteltuja, yhtenäisiä ja johdonmukaisia. Ilmakehän ominaisuudet on huomioitu aiempaa todenmukaisemmin. Vertailussa kuuden kenttäkokeen aineistoon sekä kaupunkialuetta jäljittelevään tuulitunnelikokeeseen, mallin todettiin vastaavan mittaustuloksia suhteellisen hyvin tai erinomaisesti.

Ohjelmiston verkkoselain-pohjainen käyttöliittymä ESCAPEgui (gui = graphical user interface) mahdollistaa HIRLAM–säämallin ennusteen tosiaikaisen käytön. Käyttäjän tulee määritellä ainoastaan päästöön liittyvät tiedot. Sääaineistojen automaattinen hyödyntäminen nopeuttaa käyttöä ja vähentää inhimillisten virheiden mahdollisuutta. ESCAPEgui on suunniteltu toimimaan yleisimpien selainten (Firefox ja Internet Explorer) uusimmissa versioissa.

Käytännön pelastustehtävissä korostuu ohjelmiston soveltuvuus operatiivisiin tehtäviin. Käyttäjäpalautetta hyödynnetään jatkokehityksessä, joka tulee ensi vaiheessa keskittymään luotettavuuden ja käytettävyyden parantamiseen. Toimenpiteet riippuvat myös kehitys- ja tutkimusrahoituksesta seuraaville vuosille. Esim. ESCAPEn yhdistäminen kehitteillä olevaan kenttäjohtamisjärjestelmään (KEJO) vaatii erillisen rahoituksen.

Kuvassa säiliöstä vuotaa kemikaaleja suihkuna, josta muodostuva lammikko otetaan talteen pressusta tehtyyn altaaseen. Allasta tukee kaksi pelastajaa.
Säiliöstä purkautuu kemikaaleja sekä nestesuihkuna että kaasuna. Kuva: Ilmatieteen laitos

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.