Helsingin kaupungin pelastuslaitos – Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa

Hanke toteutettiin 1.12.2012 – 31.3.2014 välisenä aikana Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen, Pirkanmaan pelastuslaitoksen sekä VTT:n yhteistyönä. Hankkeen koordinoijana toimi Helsingin kaupungin pelastuslaitos.

Hankkeen työryhmään kuului osallistujia Helsingin ja Pirkanmaan pelastuslaitoksilta. Helsingin pelastuslaitokselta työryhmätyöskentelyyn tai muuhun toteutukseen osallistuivat hankkeen eri vaiheissa Kati Tillander, Ville Mensala, Ville Estlander, Mikael Siitonen, Jari Korkiamäki ja Sami Lappalainen. Pirkanmaan pelastuslaitokselta toteutukseen osallistui Teemu-Taavetti Toivonen. VTT:ltä hankkeen toteutukseen osallistuivat Terhi Kling ja Tuula Hakkarainen.

Hankkeen toteutusta ohjaamaan perustettiin ohjausryhmä, johon kuuluivat edustajat sisäasiainministeriöstä, Kuntaliitosta, Helsingin, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Jokilaaksojen, Keski- Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen pelastuslaitoksista. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi Vesa-Pekka Tervo Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Hankkeen tulokset esitellään loppuraportissa. Raportti on julkinen ja ohjausryhmä on päättänyt esittää loppuraporttia julkaistavaksi Helsingin pelastuslaitoksen julkaisusarjassa.

Ohjausryhmän päätöskokouksessaan antaman palautteen mukaan hanke oli tarpeellinen ja toi lisätietoa toimintavalmiuden vaikuttavuudesta tutkitussa onnettomuustyypissä. Ohjausryhmä piti erityisen merkittävänä työskentelytapaa, jolla tutkimuksen osatuloksia muodostettiin, sillä kehitettyä laskentamallia on mahdollista varioida lähtöarvoja muuttamalla rajattomasti ja erittäin pienin kustannuksin. Tämä tarkoittaa, että tutkimushanke merkitsee erityisesti vaikuttavuusarvioinnin työvälineiden kehityksessä selkeää edistysaskelta. Toimintavalmiuteen liittyvien kysymysten lisäksi työtapa palvelee myös pelastuslaitosten muiden palvelujen vaikuttavuusarviointia. On todennäköistä, että kaikkia niitä tutkimuskysymyksiä, joita kyseisellä työtavalla tullaan testaamaan, ei vielä edes kyetä ennakoimaan.

Hankkeen vaikuttavuutta peilataan hakemusvaiheessa hankkeelle asetettuja vaikuttavuustavoitteita vastaan. Vaikuttavuustavoitteet rakentuivat Palosuojelurahaston valtakunnallisten vaikuttavuustavoitteiden pohjalle.

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.