Suomen ilmastoa vastaavissa oloissa Keski-Ruotsissa Västmanlandissa vuonna 2014 raivosi 14 000 hehtaarin laajuinen palo. Emme voi varmuudella sanoa, ettei vastaava suurpalo voisi tapahtua myös Suomessa. Suurten metsäpalojen esiintymiselle erityisen otollisten säätilanteiden esiintymistodennäköisyyksiä Suomessa ei ole aiemmin systemaattisesti kartoitettu, ja tämän tutkimuksen tavoitteena oli täyttää tuo puute.
Suurten metsäpalojen esiintymisvaaraa selvitettiin metsien syttymisherkkyyttä kuvaavien indeksien avulla. Lisäksi selvitettiin salamoinnin ja palojen välistä yhteyttä. Ilmastonmuutoksen vaikutusta suurpalojen mahdollisuuteen arvioitiin ilmastoskenaarioiden avulla. Menneiden vuosikymmenien aikana sattuneiden suurten (yli 200 ha) metsäpalojen aikana vallinneen sään erityispiirteet selvitettiin läheisten sääasemien havaintojen pohjalta.
Tutkimuksen mukaan Suomen ilmastossa esiintyy noin kerran kymmenessä vuodessa säätilanne, jolloin suuressa osassa maata maasto on erittäin kuiva pitkään jatkuneen sateettoman jakson jälkeen ja samanaikaisesti voimakas tuuli, korkea ilman lämpötila ja alhaisen ilman kosteus tekevät olosuhteet suurpalojen esiintymiselle erittäin otollisiksi. Vastaavia olosuhteita esiintyy tyypillisesti Etelä-Euroopassa vuosittain. Yksittäisiä päiviä, jolloin palojen leviäminen suurpaloksi jollakin pienemmällä alueella on mahdollista, on Etelä-Suomessa lähes vuosittain, pohjoisempana harvemmin.
Ukkosten aiheuttamien metsä- ja maastopalojen lukumäärät korreloivat selvästi salamamäärien kanssa ja voimakas ukkonen, joka tuottaa runsaasti salamoita lisää todennäköisyyttä synnyttää palo. Salamoiden ja siihen liittyvän sateen havaintojen pohjalta voitaisiin kehittää reaaliaikainen varoitusjärjestelmä salaman sytyttämien palojen nykyistä tehokkaampaan ennustamiseen.
Suurpaloihin liittyy suuria taloudellisia menetyksiä, ja niinpä 10 000 ha suuruusluokkaa olevan palon arvioidut kustannukset olisivat useita kymmeniä miljoonia euroja. Suurten taloudellisten ja muiden menetysten riski korostaa palojen ennaltaehkäisyn merkitystä; Suomen ilmasto ei suojaa maatamme suurpaloilta, ja palojen ennaltaehkäisyyn ja sammuttamiseen liittyvien riskianalyysien tuleekin olla ajan tasalla.