Kerrostalon omavalvonta riskiperusteisesta näkökulmasta on uusi lähestymistapa omavalvonnan toimittamisessa. Hanke toteutettiin yhdessä Keski-Uudenmaan, Etelä-Karjalan, ja Jokilaaksojen pelastuslaitosten kanssa. Hankkeelle haettiin erityisavustusta Palosuojelurahastosta, johon saatiin myönteinen päätös.
Hanke Kymenlaakson pelastuslaitoksessa oli kaksivuotinen ja toteutettiin kahdessa vaiheessa siten, että hankkeen ensimmäisessä vaiheessa omavalvonnan piiriin tuli vain n. 40 ja toisessa vaiheessa n. 100 taloa. Varovainen lähestymistapa mahdollisti tarvittavien korjaustoimenpiteiden tekemisen projektin aikana ja huomion kiinnittämisen riskien esiin saamiseen.
Hankkeen aloitushetkinä yhtenä riskin määrittelyperusteena oli kerrostalojen sijainti. Omavalvontakokeiluun otetut kerrostalot sijaitsivat pääasiallisesti suuronnettomuusvaarallisten teollisuuslaitosten niin sanotulla konsultaatiovyöhykkeellä, jossa omatoimiseen varautumiseen on syytä kiinnittää valvonnassa huomiota. Omatoimisen varautumisen tasosta ja mahdollisista riskeistä ei olisi mahdollista saada tietoa, ellei pelastuslaitokselle palautettuja omavalvontatietoja pystyttäisi analysoimaan tarkemmin. Toinen merkittävä lähtökohta oli saada tietoja huoneistoista sekä saada myös huoneistojen haltijat osaltaan toimittamaan omavalvontaa.
Kerrostalot omavalvontakohteena asettivat erityisiä haasteita omavalvonnan toteuttamisessa käytännössä. Keskimäärin kokeilualueen kerrostaloissa oli 37 huoneistoa. Seurauksena olisi ollut suuri määrä omavalvonta-asiakirjoja, jos pientaloista tuttua omavalvontamallia olisi käytetty suoraan kerrostaloissa. Samaan aikaan omavalvontaa tulisi toimittaa myös kerrostalojen yleisiin tiloihin, joihin perinteisiä palotarkastuksia on säännönmukaisesti kohdistettu. Tämä lisäisi asiakirjojen määrää entisestään.
Omavalvontatietojen keräämisestä syntynyt ongelma ratkaistiin sälyttämällä osa tiedonkeruuvastuusta valvontakohteen isännöitsijälle. Huoneistojen omavalvontatiedot kokoaisi isännöitsijä ja toimittaisi vain yhteenvetotiedot pelastuslaitokselle yhdessä yleisten tilojen omavalvontavastausten kanssa. Ajatuksena käytetyssä mallissa oli saada isännöitsijät kiinnittämään huomiota myös isännöimänsä kerrostalon asukkaiden omatoimiseen varautumiseen.
Tulokset
Omavalvontaan reagoitiin yllättävän hyvin huolimatta monimutkaisesta käytännöstä. Peräti 58 % kerrostaloista reagoi pelastusviranomaisen omavalvontapyyntöön ja huoneiston haltijoista 59 %. Saatu tulos on omavalvonnan kannalta lupaava, kun huomioidaan nyt käytetyn menetelmän ”vanhanaikaisuus”. Todennäköisesti palautusprosentti olisi saatuja tuloksia korkeampi, jos käytössä olisi ollut esimerkiksi mobiilisovellutus. Sähköisten alustojen kokeileminen olisi kuitenkin saattanut hämärtää projektin päämäärän, tietojen saamisen kerrostalon asuinhuoneistoista ja riskiperusteisen valvonnan, jonka johdosta sähköisten alustojen käytöstä luovuttiin.
Yksityiskohtainen omavalvontavastausten analysointi paljasti merkittäviä puutteita kerrostalojen pelastussuunnitelmien sekä väestönsuojelun järjestelyjen tuntemisessa. Omavalvonnan kysymyskohdat ”perehtyminen taloyhtiön pelastussuunnitelmiin” ja ”tutustuminen väestönsuojelun järjestelyihin” tuottivat muihin omavalvontakysymyksiin nähden ylivoimaisesti eniten korjattavaa -vastauksia. Seuraavaksi eniten korjattavaa -vastauksia saatiin palovaroittimien testauksissa, niiden määrässä asunnossa sekä tutustumisessa pelastusteihin ja poistumisen järjestelyihin.
Kokeilussa päästiin asetettuihin tavoitteisiin. Laadullisen tutkimuksen periaatteiden huomioiminen omavalvonnassa tuottaa tietoa, joilla on mahdollista saada tietoa kohteen todellisista riskeistä. Saatujen tulosten perusteella omavalvontamenetelmien kehittämistä kannattaa jatkaa. Omavalvontavastausten laadullisella analysoinnilla pelastusalalle olisi mahdollista saada jo käytössä olevien mittareiden rinnalle laadullinen, lähellä nykyhetkeä seuraava mittari, jonka perusteella valvonnan suunnittelua pystytään tarkentamaan entisestään.