Pellekaija Pum iskee kipinää -konserttihankkeen kantavana ideana on ollut hauskan musiikillisen tuokion myötä valistaa paloturvallisuusasioissa ensisijaisesti 3−9-vuotiaita lapsia päiväkodeissa ja alakouluissa. Oppitunnin mittainen konsertti sisältää paloturvallisuuteen liittyviä lauluja juontoineen, tietoiskuineen ja keskusteluja kunkin laulun innoittamasta asiasta. Osaan lauluista liittyy leikitystä ja tanssitusta sekä muuta vuorovaikutteista osallistumista.
Keskeisiä aiheita ovat tulitikkujen käyttö ja huolellisuus tulen käsittelyssä, palovaroitin ja pelastautuminen, ensiapulaukku ja palovamman ensiapu, paloasemien tarjoamat harrastukset nuorille, tulen teko (nuotio) ja sammuttaminen, vaatteen syttyessä maassa kieriminen, hätänumero 112.
Jatkohankkeessa kouluissa laajennettiin kohderyhmää kattamaan myös luokat 4−6, jolloin myös pienemmät koulut saattoivat tilata esityksen ja koko koulu voi olla mukana. Joissain tapauksissa isoihin kouluihin tilattiin kaksi, jopa kolme esitystä, jotta koko koulu pääsi mukaan. 4−6-luokkien mukanaolo konserteissa sujui mainiosti.
Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 vierailtiin useissa kouluissa ja päiväkodeissa mm. Hyvinkäällä, Kuhmalahdella, Pohjanmaalla ja Joensuun seudulla sekä pääkaupunkiseudulla. Syksyn 2017 ja kevään 2018 saldoksi tuli 37 esitystä
Syksyllä 2018 konserttikohteita oli pääkaupunkiseudun lisäksi Ulvilassa, Eurajoella, Nakkilassa, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Porvoossa, Mäntsälässä, Asikkalassa, Sysmässä, Heinolassa, Pertunmaalla, Hollolassa. Lahden ja kehyskuntien kulttuuritoimen Efekti tilasi sinne 5 kpl esityksiä. Syksyllä 2018 tehtiin 36 konserttia.
Keväällä 2019 pääkaupunkiseudun keikkojen lisäksi vierailtiin Turun seudulla (14 kpl) ja Kouvolassa (3 kpl). Kevään keikkoja oli yhteensä 30.
Jatkohankkeessa budjetoitiin 10 kpl niin sanottuja julkisia esityksiä ajatellen että esimerkiksi VPK:t haluavat käyttää tilaisuuksissaan Pellekaija Pum -esityksiä. Lopulta näitä julkisia esityksiä toteutui 7 kpl. Julkisissa tilaisuuksissa yhteistyö Pelastuslaitosten henkilöstön kanssa oli luontevaa ja onnistui mainiosti. Jatkohankkeen myötä tavoitettiin yli 13 000 henkeä keskittymään hetkeksi paloturvallisuuden äärelle.
Suositeltiin, että konsertin jälkeen esiin nousseista aiheista ja kysymyksistä vielä keskusteltaisiin luokissa. Lisäksi kehotettiin, että lapset juttelisivat vanhempiensa kanssa oman kodin paloturvallisuudesta mm. palovaroittimien paristojen tarkistuksesta ja poistumistiestä.
Koululaisille kerrottin, että paikalliset palokunnat tarjoavat myös nuorisotoimintaa ja kannustettiin olemaan yhteydessä palokuntiin. Konserttiyleisöä innostettiin myös osallistumaan paloasemien mainioihin ”Päivä paloasemalla”-tapahtumiin.
Hanke on ollut erittäin onnistunut. Lapset osallistuivat innokkaasti keskusteluihin ja ottivat musiikin iloisesti vastaan. Suora palaute on ollut innostavaa ja kannustavaa.