Uudet uhkakuvat ovat muokanneet viranomaisten tehtäväkenttää ja tehneet yhteistyöstä aiempaa haastavamman. Ensitoimijat kuten pelastus-, terveystoimi sekä poliisi ovat tottuneet vastaamaan tavanomaisiin onnettomuuksiin sekä poikkeustilanteisiin.
Kotimaisten joukkosurmien ja niiden yritysten lisäksi esimerkit ulkomailta osoittavat, että tekijöiden käyttämä väkivalta ei enää rajoitu perinteisiin ampuma-aseella tai räjähteillä tehtyihin iskuihin vaan myös arkisista esineistä, kuten autoista, on tullut tappavia välineitä. Tekijöiden eri väkivallan metodit ja tekojen yllätyksellisyys ovat haastaneet viranomaistoimintaa ja yhteistyötä ennennäkemättömällä tavalla. Näissä tapauksissa perinteinen tapahtumapaikalla tapahtuva yhden viranomaisen lineaarinen johtamis- ja toimintamalli ei ole pelkästään tehotonta, mutta myös mahdollisesti vaarallista. (ISC, 2015). Artikkelissa käytän termiä terrorismin kaltainen väkivalta (violence resembling terrorism). Olen luonut termin tutkimuksen aiemmassa vaiheessa kuuden Suomessa tapahtuneen terrorismin kaltaisen väkivaltatapauksen sisällönanalyysilla. Tässä artikkelissa pyrin vastaamaan kysymykseen, mitkä seikat vaikeuttavat viranomaisten yhteistyötä terrorismin kaltaisissa tilanteissa. Nämä haasteet linkitän Heifetzin ja Linskyn (2017) ajatukseen siitä, että johtajien kohtaamat haasteet voidaan jakaa mukautuviin haasteisiin, teknisiin ongelmiin sekä näiden yhdistelmiin. Tämä jako mahdollistaa ensitoimijoiden kehittää käytännön työkaluja haasteiden voittamiseksi.
Aineistona käytettiin neljää Suomessa tapahtunutta joukkosurmaa tai niiden yritystä. Tapaukset valittiin, koska ne pystyivät vastaamaan tutkimuskysymykseen, mutta myös sen vuoksi, että niistä oli saatavilla sekä poliisin esitutkintapöytäkirjat sekä tutkintakomitean (OTKES tai SM asettama) raportit. Tapaukset olivat: Myyrmannin pommiräjähdys 2002, Jokelan kouluampuminen 2007, Kauhajoen kouluampuminen 2008 sekä Turun puukotukset 2017. Analysoitavaa materiaalia oli yhteensä 3402 esitutkintapöytäkirjan ja 449 tutkintakomitean sivua. Tutkimustavaksi valikoitui tapaustutkimus (Yin, 2018) ja tutkimusmenetelmänä käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä. (Elo & Kyngäs, 2008)
Tapausten analysointi osoitti, että tulen käyttö pitää aina huomioida mahdollisessa terrorismin kaltaisessa väkivaltatilanteessa. Mikäli tekijä käyttää tulta osana hyökkäystä, se muuttaa merkittävästi viranomaisten toimintaa sekä nykyisellä lainsäädännöllä jopa tilanteen johtosuhteita. Varsinaisiksi haasteiksi analyysin jälkeen esiin nousivat yhteisten ohjeiden ja toimintamallien puuttuminen sekä haasteet viestinnässä. Näistä aiemmin mainituissa tilanteissa seurasi mm. viranomaisten erilliset johtopaikat, puutteet informaationkulussa sekä tilannekuvassa. Lisäksi viranomaisten erilaiset odotukset toistensa toiminnasta tilanteissa koettiin haastavaksi.
Viestinnän haasteet ilmenivät esimerkiksi siinä, ettei yhteisiä puheryhmiä käytetty, vaikka ne olivat olemassa. Tämä aiheutti suoraa vaaraa ensitoimijoille sekä epätietoisuutta, milloin pelastustoimet voidaan aloittaa. Myyrmannissa tieto, että kyseessä oli pommi-isku ei levinnyt, vaikka esim. paloesimies osasi asiaa epäillä. Omassa raportissaan tutkintaryhmä (2003) painotti, että tiedon olisi tullut olla kaikkien tiedossa, jotta mahdolliseen toisioräjähteeseen olisi osattu varautua mm. valittaessa potilaiden hoitotaktiikkaa ja evakuointia. Viestintään on pyritty parantamaan erilaisilla teknisillä ratkaisuilla kuten esimerkiksi VIRVE- radioilla, silti tiedon kulussa oli ongelmia Turun tapahtuman yhteydessä 2017, jolloin pelastustoimen resurssit jäivät käyttämättä tapahtuman alkuvaiheessa.
Nykyiset viestintävälineet mahdollistavat viranomaisten yhteisten puheryhmien käyttämisen. Tapaukset kuitenkin osoittivat, ettei niitä käytetty suunniteluilla tavoilla. Tämä ongelma voidaan nähdä teknisenä, mutta sen vaikutukset muodostuvat mukautuviksi. Yhteisellä tilannejohtopaikalla tätä haastetta voidaan pienentää merkittävästi. Analysoidut tapaukset sekä kouluampumisista aiemmin tehty tapaustutkimus (Norri-Sederholm, Paakkonen & Huhtinen, 2018) näyttävät, että vaikka tilanne vaatisi uudenlaisia toimintatapoja, ensitoimijat tukeutuvat vanhoihin malleihin. Mikäli pelastustoimi ja muut viranomaiset haluavat muuttaa toimintatapoja terrorismin kaltaisissa väkivaltatilanteissa, se tulee tehdä yhteisten ohjeiden ja harjoittelun kautta. Samalla tavalla on mahdollista vaikuttaa teknisten ongelmien kääntymistä mukautuviksi haasteiksi todellisissa tilanteissa.
Viranomaisten koordinoinnin ei pidä tapahtua pelkästään oman toimialan sisällä vaan myös eri viranomaisten välillä. (Reddy, 2009) Analysoitujen tapausten mukaan Suomessa yhteisten toimintaohjeiden ja sääntöjen puuttuminen on ilmeinen. Ohjeiden puuttuminen aiheuttaa viranomaisten omaehtoista toimintaa tilanteissa, jota ei voida pitää kaikilta osin suotavana. Yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen ei pidä olla riippuvaisia siitä, mikä viranomainen tai kuka henkilö tilannetta johtaa. Selvät yhteiset toimintaohjeet tarvitaan ja niiden ”jalkauttaminen” on avainasemassa. (McDaniel & Ellis, 2009). Puuttuvat toimintaohjeet aiheuttavat haasteita informaation jakamisessa ja sitä kautta tilannekuvan muodostumisessa. Puuttuvat toimintaohjeet sekä puutteet lainsäädännössä aiheuttavat lisäksi sen, että johtosuhteissa on epäselvää muuttuvissa tilanteissa.
Tilanteiden johtamista ei helpota, että viranomaisten johtosuhteista on säädetty ainoastaan selvästi ainoastaan pelastuslaissa. Kouluampumistapauksissa ja vastaavissa on yleisesti oletettu, että johto tämänkaltaisissa tilanteissa on poliisilla. Ongelmaksi muodostuvat tilanteen, joissa tekotapaa on hankala tunnistaa tai uhka muuttuu konkreettiseksi teoksi. Terrorismin kaltaisessa väkivaltatilanteessa johtamisen ei pitäisi olla arvovaltakysymys, jossa viranomainen pitää kiinni velvollisuudesta/oikeudesta johtaa tilannetta. Onnistuneen pelastusoperaation kannalta olisi parempaa, että se viranomainen kenellä on paras kyky koordinoida käytössä olevia resursseja, toimisi tilanteen yleisjohtajana. Yhteinen tilannejohtopaikka tulisi nähdä resurssipankkina, josta viranomaistoiminnan johtajat yhteisesti päättävät, mitkä ovat tarpeelliset resurssit kyseisen haasteen selättämiseksi. Resurssien ”poikkiammatillisen” käyttöä tulee harkita erityisesti terrorismin kaltaisissa väkivaltatilanteissa.
Samat haasteet ovat seuranneet ensitoimijoita tapauksesta toiseen, myös kansainväliset akateemiset tutkimukset tukevat havaintoa. Väitän, että syy tähän on se, että mukautuvia ongelmia (kuten informaation jakaminen) on lähdetty ratkomaan pelkästään teknisin toimenpitein (VIRVE). Ongelmia pitäisi lähestyä moniammatillisesti, jossa pelkkien toimintaohjeiden tekemisen sijaan, niiden jalkauttamiseen panostetaan aiempaa enemmän.