Aurinkosähköjärjestelmien turvallisuus palotilanteessa -hankkeen taustalla oli epätietoisuus aurinkosähköjärjestelmistä ja niiden käyttäytymisestä palotilanteissa. Tämä aiheuttaa omalta osaltaan työturvallisuusriskin, jota pyrittiin hankkeessa vähentämään tietoisuuden lisäämisellä pelastusalan henkilöstölle. Tavoitteena oli myös lisätä suunnittelijoiden osaamista niin, että aurinkosähköjärjestelmiä sekä rakennusten paloturvallisuutta suunnittelevat henkilöt osaavat ottaa aurinkosähköjärjestelmän edellyttämät palotilanteiden erityispiirteet huomioon.
Hankkeen alussa tunnistettiin varsin laaja osaamistausta aurinkosähköjärjestelmiin liittyen. Pelastushenkilöstössä oli tarvetta niin perusteiden kuin syvällisemmän tiedon materiaalille. Osa tarvitsi tietoa aurinkosähköjärjestelmistä, osa sähköturvallisuudesta, mutta selkeästi suurin tarve oli materiaalille, joka auttaa tunnistamaan riskit palokohteessa, jossa on aurinkosähköjärjestelmä. Pelastuslaitoksen aktiivinen rooli oppimateriaalin suunnittelun asiantuntijatukena oli ehdoton hankkeen onnistumisen kannalta.
Hankkeessa toteutettiin oppimateriaalin pohjaksi ja tutkimuksen toteuttamiseksi aurinkosähköjärjestelmän poltto yhdessä Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa. Poltto oli kokonaisuudessa kolme päivän kestoinen. Polttoharjoituksella havainnollistettiin oppimateriaaliin useamman erilaisen mahdollisen vikatilanteen sekä palotilanteeseen liittyvän riskin toteutuminen.
Hankkeessa tehty tutkimus aurinkosähköjärjestelmien käyttäytymisestä tulipalossa, lisäsi merkittävästi osapuolien ymmärrystä aihealueesta sekä auttoi tuottamaan koulutuksen, joka onnistuneesti vastaa sisällöltään mm. pienkiinteistöjen osalta muuttunutta toimintaympäristöä (sähkön omatuotanto). Koulutus toteutettiin niin, että sen voi jokainen suorittaa kokonaan tai osittain, itselleen parhaaksi katsomana ajankohtana. Koulutusmateriaalia voidaan hyödyntää myös osana isompaa koulutusta.
Luotu oppimateriaali tukee hyvin eri alojen osaajien oppimista ja tuo tietoa siitä, miten paloturvallisuus tulisi huomioida aurinkosähköjärjestelmien sekä rakennusten suunnittelussa. Ennen kaikkea materiaali tuo esille pelastushenkilöstölle aurinkosähköjärjestelmän toimintaan liittyviä asioita sekä sen mukanaan tuomia mahdollisia palotilanteisiin liittyviä riskejä. Toteutettu polttotapahtuma ja sen videointi havainnollistavat hyvin, miten aurinkosähköjärjestelmä käyttäytyy palon yhteydessä. Tuomalla esille riskejä ja kuvaamalla miten niitä voidaan joko välttää tai ratkaista, saadaan materiaalin avulla edistettyä pelastustilanteiden työturvallisuutta.

Kuva: Petri Lähde/SAMK.