Asetus rakennusten paloturvallisuudesta (848/2017) edellyttää, että rakennus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että rakennus käyttötarkoituksensa mukaisesti täyttää paloturvallisuudelle asetetut olennaiset tekniset vaatimukset. Vaatimusten täyttyminen voidaan osoittaa joko suunnittelemalla ja rakentamalla rakennus noudattaen asetuksessa esitettyjä luokkia ja lukuarvoja (ns. taulukkomitoitus), tai vaihtoehtoisesti suunnittelemalla ja rakentamalla rakennus perustuen oletettuun palonkehitykseen, joka kattaa kyseisessä rakennuksessa todennäköisesti esiintyvät palotilanteet. Rakennus, joka suunnitellaan paloturvallisuuden kannalta oleellisilta osin tai kokonaan käyttäen oletettuun palonkehitykseen perustuvaa menettelyä, kuuluu asetuksen mukaan paloluokkaan P0. Vaikka paloluokan P0 rakennusten suunnitteluun ja toteutukseen on olemassa kansainvälistä ja kansallista ohjeistusta, on hankkeiden käytännön suunnittelussa, toteutuksessa, hyväksymisessä sekä käytön aikaisissa toiminnoissa ilmennyt edelleen merkittäviä haasteita ja kehitystarpeita. Tämä on johtanut hankkeiden viivästymisiin, erimielisyyksiin sekä alueellisiin eroihin hyväksymisprosesseissa ja hyväksymisratkaisuissa.
Vuonna 2020 käynnistyneen tutkimushankkeen ”P0-paloluokan rakennusten paloteknisen suunnittelun yhtenäistäminen” tavoitteena oli selvittää Suomessa sovellettavia oletettuun palonkehitykseen perustuvia suunnittelumenetelmiä ja -käytäntöjä, tunnistaa ohjeistukseen ja suunnittelutoimintaan liittyviä keskeisiä haasteita ja tietotarpeita, sekä koota yhteen olemassa olevaan kansainväliseen ja kansalliseen kirjallisuuteen perustuen suunnittelua ja toimialan käytäntöjä yhtenäistävä ohje.
Ohjeella pyritään selkeyttämään ja tehostamaan rakennushankkeen eri osapuolten toimintaa sekä tukemaan ja helpottamaan suunnittelu- ja toteutusprosessiin liittyvää viranomaistyötä. Ohjeen tavoitteena on myös tukea hankkeen eri osapuolten välistä keskustelua sekä suunnitteluun liittyvien käytänteiden, menetelmien ja suunnitteluperusteiden kansallista yhdenmukaistamista. Hankkeen yhteydessä toteutettuihin asiantuntijahaastatteluihin ja työpajaan osallistui 34 henkilöä kymmenestä yrityksestä, tutkimuslaitoksesta ja rakennusteollisuudesta sekä neljästä rakennusvalvonnan ja kahdeksasta pelastuslaitoksen yksiköstä. Ohje tullaan julkaisemaan Tampereen yliopiston julkaisusarjassa, josta se on vapaasti ladattavissa.