Pelastusopisto – Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät 2024

Palosuojelurahasto myönsi 32 000 euron erityisavustuksen Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät 2024 – hankkeeseen. Tapahtuma järjestettiin kaksipäiväisenä ja tapahtuman ajankohta oli 5.- 6.6.2024. Lisäksi illalla 4.6 järjestettiin verkostoitumistilaisuus.

Suunnittelu

Palosuojelurahaston rahoitusta käytettiin seminaarin tarjoilukustannuksiin, pääpuhujien luento-, matkakustannuksiin, tapahtuman markkinointikustannuksiin ja vieraiden bussikyydin kattamiseen. Lisäksi avustuksella katettiin osa tapahtuman järjestämisestä aiheutuviin palkkakustannuksiin. Hanke toteutettiin suurimmaksi osaksi Pelastusopiston TKI-palveluiden, viestinnän ja tietohallinnon henkilöstön virkatyönä.

Tutkimuspäivien suunnittelu aloitettiin tammikuussa laatimalla tarkennettu projektisuunnitelma. Vuoden 2024 teemana oli Vaikuttavasti yhteistyössä. Teeman mukaisesti tapahtumaa lähdettiin tammikuussa laatimalla Webropol-kysely, joka lähetettiin laajalla jakelulla Pelastusopiston eri sidosryhmille ja verkostoille. Tammikuun aikana saimme määriteltyä tapahtuman kokonaisuuden, eri teemasessioiden sisällöt sekä julkaisimme abstraktipyynnöt. Teemasessiot toteutettiin myös yhteistyön periaatteella, jolloin jokaisen teeman vetäjäksi pyydettiin Pelastusopiston henkilöstön lisäksi ulkopuolinen vetäjä eri organisaatioista.

Helmikuun aikana suunniteltiin verkostotilaisuuden iltaohjelmaa ja tutkimuspäivien esittelytilaisuutta. Tapahtumalle laadittiin viestintäsuunnitelma Pelastusopiston viestinnän asiantuntijoiden kanssa ja käynnistettiin markkinointi. Lisäksi tapahtumalle luotiin omat verkkosivut,
jonne päivitimme tapahtuman ajankohtaisia tietoja koko kevään ajan.

Maaliskuussa varmistettiin tapahtuman key note-puheenvuorot sekä verkostotilaisuuden luennoitsija. Lisäksi viimeisteltiin tapahtuman ohjelmaa, suunniteltiin kutsut sekä tehtiin käytännön järjestelyitä. Tapahtuman ohjelma ja kutsu julkaistiin maaliskuussa ja avattiin ilmoittautuminen. Lisäksi valittiin abstraktien pohjalta teemasessioiden esitykset ja pyydettiin tarjouksia tarjoiluista ja bussikyydeistä. Huhti-toukokuussa suunniteltiin verkostotilaisuuden ohjelma ja viimeistelimme tapahtuman tilasuunnittelun.

Tapahtuma

Vuoden 2024 päivät olivat ennätykselliset osallistujamäärän osalta. Tapahtumaan osallistui yhteensä 150 henkilöä laajalti eri organisaatioista. Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivien yhteydessä järjestettiin toista kertaa meet & greet -verkostotilaisuus. Tilaisuuden tarkoitus oli toimia vapaamuotoisena verkostoitumistilaisuutena kaikille turvallisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminnasta kiinnostuneille. Iltatilaisuuteen osallistui reilut 60 henkilöä. Tilaisuudessa määrittelimme polkuja pelastus- ja turvallisuusalan TKI-toiminnan toivottuun tulevaisuuteen 2035. Lisäksi kuulimme tilaisuuden aluksi Antti Kailion puheenvuoron Tekoälystä tutkijan työssä.

Päivien jälkeen julkaisumme uutisen tapahtumasta.

Lisäksi tapahtuman jälkeen lähetimme osallistujille kiitosviestin ja palautekyselyn. Palautteen pohjalta arvioimme tapahtuman elokuussa yhdessä Pelastusopiston TKIn henkilöstön kanssa. Palautetta hyödynnämme myös vuoden 2026 tutkimus- ja kehittämispäivien suunnittelussa.

Tulevaisuus

Tutkimus- ja kehittämispäivät tullaan järjestämään seuraavan kerran 11.–12.6.2025. Vuoden 2025 teemaa ei etukäteen päätetty, se tulee muodostumaan suunnittelun edetessä. Vuoden 2025 tapahtuma on tarkoitus edelleen suunnitella ja toteuttaa yhteistyössä tutkija- ja asiantuntijayhteisön kanssa. Tavoitteena on lisätä tapahtuman tunnettavuutta sekä kehittää päivien ohjelmaa niin, että se palvelisi paremmin pelastustoimen tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja lisäisi sen vaikuttavuutta. Vuoden 2025 tapahtuma tulee olemaan myös osa Kuopion kaupungin 250 juhlavuotta.

Kuopiossa 20.11.2024
Suvi Tiirikainen
Projektipäällikkö
Pelastusopisto

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.