ISES on joka toinen vuosi järjestettävä turvallisuuskasvatuksen ja -viestinnän kansainvälinen tapahtuma. Suomen Palopäällystöliitto (SPPL) järjesti yhteistyössä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa kahdeksannen kansainvälisen International Safety Education (ISES 2025) -tapahtuman Kittilässä 12.–13.3.2025. Siihen osallistui yhteensä 92 henkilöä Suomesta, muualta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Tapahtuman toteuttanut hanke toimi 1.6.2024–31.10.2025. Hankkeen suunnittelussa ja järjestelyissä oli mu-kana myös Lapin pelastuslaitos ja paikallisia VPK-toimijoita. Myös Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston turvallisuusviestinnän asiantuntijaryhmän asiantuntemusta hyödynnettiin tapahtuman toteutuksessa.
Tapahtuman sisällön muodostivat turvallisuuskasvatuksen ja -viestinnän eurooppalaiset (ml. suomalaiset) ja myös kauempaa tulleet huippuosaajat: tutkijat, kouluttajat, pelastusalan ammattilaiset ja muut asiantuntijat.
Tapahtuman ohjelma sisälsi esityksiä, työpajatyöskentelyä, lumivyörypelastamisen demonstraatiota, verkostoitumista sekä pienen posterinäyttelyn ja -esityksen. Tapahtumassa kuultiin uusista tutkimustuloksista, kokeiluista ja toimivista käytännön ratkaisuista. Lisäksi tapahtumassa jaettiin eurooppalainen paloturvallisuuspalkinto, European Fire Safety Award, jonka myönsi European Fire Safety Alliance.
Seminaarin esityksiä oli yhteensä 20. Niiden sisältö jakaantui seuraaviin teemoihin: Paloturvallisuuskasvatus, lasten ja nuorten turvallisuusosaaminen, vanhusten ja heikommassa asemassa olevien paloturvallisuus, palo-turvallisuuden lisäämisen innovaatiot ja uusi teknologia, turvalliset yhteisöt sekä riskianalyysit ja riskienhallinta.
Tapahtumaan osallistuneet kehuivat vuolaasti upeaa ympäristöä ja tapahtuman hyviä järjestelyjä. Seminaarin ohjelman jotkut osuuden jakoivat kuulijoiden mielipiteitä riippuen kuulijan työnkuvasta, mutta pääasiassa ohjelmaa pidettiin laadukkaana ja tarkoitukseen sopivana.
Uuden tutkimustiedon ja hyvien käytänteiden jakaminen kansainvälisten kollegoiden kesken on tärkeässä roolissa niin suomalaisen kuin ulkomaalaisen turvallisuuskulttuurin ja turvallisuusviestinnän vaikuttavuuden ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Pelastuslaitoksilla on lakisääteinen velvollisuus huolehtia alueellaan pelastustoimelle kuuluvasta turvallisuusviestinnästä ja -ohjauksesta. Suomessa järjestettävä korkeatasoinen tapahtuma mahdollisti suomalaisten alan toimijoiden tapahtumaan osallistumisen matalalla kynnyksellä ja heidän verkostoitumisensa kansainvälisten toimijoiden kanssa.
ISES 2025 kokosi alan toimijat yhteen kehittämään, luomaan ja jakamaan ideoita, joiden avulla tutkimustie-toa, tietämystä, koulutusta ja oivalluttamista paloturvallisuudessa, onnettomuuksien ehkäisyssä ja turvallisuus-kulttuurin kehittymisessä saataisiin edistettyä.
Palosuojelurahaston ja Palosuojelun edistämissäätiön avustukset mahdollistivat tapahtuman järjestämisen Suomessa.

Kuvaaja: Joel Kauppinen

Kuvaaja: Joel Kauppinen

