-

Pelastusopisto – Tutkimus- ja kehittämispäivät 2025
Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät 2025 järjestettiin Kuopiossa 11.–12.6.2025 teemalla Pelastustoimi muuttuvassa maailmassa. Tapahtuma keräsi ennätykselliset 146 osallistujaa. Päivien tavoitteena oli vahvistaa tutkimustiedon hyödyntämistä, edistää alan verkostoitumista sekä tarjota ajankohtainen katsaus pelastustoimen kehittämiseen.
-

Suomen Palopäällystöliitto ry – International Safety Education Seminar (ISES 2025)
ISES on joka toinen vuosi järjestettävä turvallisuuskasvatuksen ja -viestinnän kansainvälinen tapahtuma. Suomen Palopäällystöliitto (SPPL) järjesti yhteistyössä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa kahdeksannen kansainvälisen International Safety Education (ISES 2025) -tapahtuman Kittilässä 12.–13.3.2025. Siihen osallistui yhteensä 92 henkilöä Suomesta, muualta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Tapahtuman toteuttanut hanke toimi 1.6.2024–31.10.2025. Hankkeen suunnittelussa ja järjestelyissä oli mu-kana myös Lapin…
-

Suomen Palopäällystöliitto ry – Rivitalojen yläpohjien palo-osastoinnin toimivuuden selvityshanke
Suomen Palopäällystöliitto toteutti vuosina 2024–2025 selvityshankkeen rivitalojen yläpohjien palo-osastoinnin toimivuudesta yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa. Hankkeessa tehtiin kohdekäynnit 79 taloyhtiöön 48 kunnassa, ja kaikki pelastuslaitokset osallistuivat sen toteutukseen.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Palotutkimuksen päivät 2025
SPEK ja Palotutkimusraati järjestivät yhteistyössä Palotutkimuksen päivät syksyllä 2025 Hiltonin Kalastajatorpalla Helsingissä. Kaksipäiväinen lähitapahtuma kokosi yhteen 82 osallistujaa alan eri organisaatioista ja tutkimusyhteisöistä. Tapahtumassa jaettiin ensimmäistä kertaa stipendejä kolmesta ansiokkaasta opinnäytetyöstä.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – NouHätä! 2025
NouHätä!-kampanja onnistui hyvin. Se tavoitti 29. kaudellaan 538 yläkoulua ja yli 41 000 kahdeksasluokkalaista, mikä on noin 70 prosenttia kaikista kahdeksasluokkalaisista. Lisäksi kampanjan vaikuttavuutta lisäsi kilpailuun osallistujien määrän kasvu 11 000:een.
-

Aalto-yliopisto – Betonin palokäyttäytymisen monifysikaalinen simulointi
Hankkeessa tutkittiin betonin räjähtävän lohkeamisen simulointia ja betonin materiaaliominaisuuksien kokeellista määrittämistä. Räjähdysmäisen lohkeilun riski on merkittävä erityisesti korkealujuusbetoneissa, joita käytetään mm. liikennetunneleissa sekä korkeassa rakentamisessa. Rakenteellisten haasteiden lisäksi lohkeilu aiheuttaa pelastustoimelle työturvallisuusriskin. Sen taustalla on useita yhtäaikaisia fysikaalisia ilmiöitä, ml. lämpölaajenemisjännitys ja vesihöyryn paine huokosissa, mutta monista tutkimuksista huolimatta räjähdysmäisen lohkeilun teoria ei ole edelleenkään…
-

Helsingin Pelastusliitto ry – Väestönsuojelun VARA-mobiilipalvelu
Väestönsuojia koskeva tieto on sirpaloitunut useisiin lähteisiin, mikä vaikeuttaa suojien vastuuhenkilöiden ja kansalaisten tiedonsaantia. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 synnytti kysymysten tulvan väestönsuojaosaamisesta, niiden käytöstä ja huollosta. Suomen joutuessa tilanteeseen, jossa maan yli 50 000 väestönsuojaa tulisi saattaa käyttökuntoon, luotettavaa tietoa pitäisi olla saatavissa nopeasti yli sadalle tuhannelle suojanhoitajalle. Tällöin tarvitaan palvelua, jossa suojanhoitajille suunnattu…
-

Mainostoimisto Convoy Oy – #Käpy palaa -turvallisuusviestintäkampanja 2025
Hankkeen tavoitteena oli viestinnällisesti vaikuttava kansallinen turvallisuusviestintäkampanja ajattelemattomuuden, huolimattomuuden ja osaamattomuuden aiheuttamien maastopalojen ehkäisemiseksi. Mainostoimisto Convoy Oy, Markkinointitoimisto OZO ja Luovan konseptoinnin toimisto WOW Helsinki päättivät yhdessä luoda ja toteuttaa Suomessa ainutlaatuisen, konseptoidun, vuosittain tunnettuuttaan kasvattavan turvallisuusviestintäbrändin maastopalojen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Mainostoimisto Convoy Oy otti hankkeesta projektivastuun. Kampanjan ja brändin onnistumisen varmistamiseksi, valittiin alustavaksi strategiaksi…
-

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy – Aurinkosähköjärjestelmien asennusten riskikartoitus (AURISKI)
AURISKI-hankkeessa kartoitettiin 60 pienkiinteistön aurinkosähköjärjestelmää Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Tavoitteena oli selvittää järjestelmien vaatimustenmukaisuus sähkö- ja rakennusturvallisuutta koskevien standardien ja määräysten näkökulmasta sekä tuottaa käytännönläheistä tietoa hyvistä ja puutteellisista toteutustavoista. Kartoituskohteet olivat pääasiassa vuosina 2022–2023 käyttöönotettuja.
-

KK-Palokonsultti Oy – Ohjeet kantavien teräsrakenteiden palomitoitukseen, kun palosuojauksena on automaattinen sammutuslaitteisto
Kantavien teräsrakenteiden palomitoitusohje on laadittu antamaan yleiskuva ja selkiyttämään teräsrakenteiden sprinklerisuojaussertifikaatin ja toiminnallisen palomitoituksen avulla toteutettavaa kantavien rakenteiden sprinklerisuojausta. Alalla on ollut kirjava käytäntö erityisesti käytettäessä sertifikaattia, joten tämä ohje on ollut tarpeen pääasiassa sen vuoksi. Ohjeessa on käyty läpi kuitenkin myös yleisperiaatteita toiminnallisen palomitoituksen avulla tehtävän kantavien rakenteiden sprinklerisuojauksen osalta.
