-

SPEK ry – CTIF Suomen kansallinen komitea
CTIF (Comité technique international de prévention et d´extinction du Feu) on vuonna 1900 Pariisissa perustettu kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö, jonka tehtävänä on palomiesten ja palo- ja pelastusalan asiantuntijoiden kansainvälisen yhteistyön edistäminen. Vuonna 2016 CTIF:ään kuului 38 jäsenmaata ja n. 40 jäsenjärjestöä. CTIF:n mottona on ”Skilled firefighters – safe citizens”. CTIF-toiminta tarjoaa Suomen pelastustoimelle verkottumista,…
-
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry − NouHätä! 2018
NouHätä!-kampanjassa oli vuonna 2018 mukana 524 yläkoulua, joissa turvallisuusopetusta sai noin 45 000 oppilasta. NouHätä! on suurin yhdelle peruskoulun ikäryhmälle vuosittain toteutettavista kampanjoista.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry − Paloturvallisuusviikko 2017
Vuoden 2017 Paloturvallisuusviikkoa vietettiin 25.11. –1.12, joskin viikosta ja sen painopisteistä viestittiin jo pitkin syksyä. Hankkeen sloganina oli ”Kun hätä on suurin, sinä pelastat”. Jos tuli pääsee irti, ei palokunta yleensä ehdi pelastaa ihmishenkiä palavasta huoneistosta. Jokaisen täytyy osata toimia itse ja oikein. Parasta toimintaa on tulipalojen ehkäisy.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – NouHätä! Pelastustietoa kahdeksasluokkalaisille 2017
NouHätä!-kampanjan tavoittaa nykyisellään selvästi yli puolet kahdeksasluokkalaisista vuosittain. Kampanja on vakiinnuttanut paikkansa koulujen ja pelastustoimen yhteistoimintana. Vaikka NouHätä! ei kampanjaluonteensa vuoksi voi olla osana peruskoulun opetussuunnitelman perusteita, sen opettamat asiat ovat asioita, jotka kuuluvat peruskoulun opetukseen. NouHätä! tuo turvallisuuden opetuksen kouluille arjesta poikkeavalla tavalla, monissa paikoissa elämyksellisesti.
-

SPEK ry – Paloturvallisuutta kotona -esitteen sisällön tarkastaminen ja kääntäminen uusille kielille
Palosuojelurahaston rahoittaman Asumisen paloturvallisuuden kehittäminen -hankkeen (2009-2011) yhteydessä tuotettiin Paloturvallisuutta kotona -esite. Tämä maahanmuuttajille tehty selkokielinen esite sisältää perustietoa erilaisista asumiseen liittyvistä paloturvallisuuden perusasioista kuten palovaroittimesta, keittiön turvallisuudesta, sähkölaitteista, saunasta ja sammutuspeitteen käytöstä. Esitteessä on toimintaohjeet hätäilmoituksen tekemiseksi ja siinä kerrotaan miten pitää toimia, jos kerrostalossa on tulipalo. Esite käännettiin alun perin seuraaville kielille: englanti,…
-

SPEK ry – Paloturvallisuusviikko 2016
Paloturvallisuusviikko on vuosittainen pelastustoimen kampanja, jonka tavoitteena on parantaa koko Suomen paloturvallisuutta. Paloturvallisuusviikko toteutti pelastustoimen strategiassa asetettuja tavoitteita. Vuonna 2016 Paloturvallisuusviikkoa vietettiin 26.11.–1.12.
-

SPEK ry – Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt – miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?
Tutkimuksessa selvitettiin, miksi palokuntayhdistys lopettaa tai aloittaa toimintansa, sekä mitkä ovat yksilöiden syyt olla mukana palokuntatoiminnassa. Palokuntayhdistyksiä koskevasta osuudesta vastasi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (Osa I: Miksi palokunnan toiminta hiipuu tai viriää? -loppuraportti). Yksilöiden motivaatiotekijöitä selvitti Canterburyn yliopisto (Osa II: Vapaaehtoiset palokuntalaiset Suomessa: esteet, motivaatiot ja asenteet). Tutkimustulosten perusteella rakennettiin toimintamallit aloittavalle palokunnalle sekä palokunnan toiminnan…
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö – CTIF Suomen kansallinen komitea
CTIF (Comité technique international de prévention et d´extinction du Feu) on vuonna 1900 Pariisissa perustettu kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö, jonka tehtävänä on palomiesten ja palo- ja pelastusalan asiantuntijoiden kansainvälisen yhteistyön edistäminen. Vuonna 2016 CTIF:ään kuului 38 jäsenmaata ja n. 40 jäsenjärjestöä. CTIF:n mottona on ”Skilled firefighters – safe citizens”. CTIF-toiminta tarjoaa Suomen pelastustoimelle verkottumista,…
-

SPEK ry – Kehittämishanke paloturvallisuuskampanjoiden vaikuttavuudesta
Hankkeen tavoitteena oli pohtia paloturvallisuuteen liittyvien kampanjoiden vaikuttavuuden mittaamista sekä kehittää arviointiväline niiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Paloturvallisuuskampanjoiden vaikuttavuuden arviointi -raportissa esitellään kirjallisuuskatsaus paloturvallisuuskampanjoiden vaikuttavuutta käsittelevistä tutkimuksista ja selvityksistä.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö – NouHätä! Pelastustietoa kahdeksasluokkalaisille 2016
NouHätä! -kampanjassa oli vuonna 2016 mukana tasan 500 yläkoulua, joissa turvallisuusopetusta sai noin 40 000 oppilasta. Osallistujia ja kouluja oli eniten kautta aikain, vaikka yläkoulujen määrä on vähentynyt ja ikäryhmät pienentyneet.
