-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Palotutkimuksen päivät 2025
SPEK ja Palotutkimusraati järjestivät yhteistyössä Palotutkimuksen päivät syksyllä 2025 Hiltonin Kalastajatorpalla Helsingissä. Kaksipäiväinen lähitapahtuma kokosi yhteen 82 osallistujaa alan eri organisaatioista ja tutkimusyhteisöistä. Tapahtumassa jaettiin ensimmäistä kertaa stipendejä kolmesta ansiokkaasta opinnäytetyöstä.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – NouHätä! 2025
NouHätä!-kampanja onnistui hyvin. Se tavoitti 29. kaudellaan 538 yläkoulua ja yli 41 000 kahdeksasluokkalaista, mikä on noin 70 prosenttia kaikista kahdeksasluokkalaisista. Lisäksi kampanjan vaikuttavuutta lisäsi kilpailuun osallistujien määrän kasvu 11 000:een.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Sopimuspalokuntien alueellinen vaikuttavuustyökalu
Sosped Keskus Oy ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) toteuttivat vuonna 2023 hankkeen, jossa arviointiin palokuntatoiminnan yhteiskunnallista arvoa. Hankkeen myötä valmistunut Palokuntatoiminnan taloudellisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen SROI-arviointi (Vuorinen & Fried 2024) oli palokuntakentän ensimmäinen tämänkaltainen arvio. Palosuojelurahaston rahoittaman selvityksen tuloksena palokuntatoiminnan arvioitiin tuottavan noin 12 euroa yhteiskunnallista arvoa siihen sijoitettua euroa kohden. Vuonna 2024 toteutettiin…
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Paloturvallisuusviikko 2024
Paloturvallisuusviikko on vuosittainen pelastusalan ja sen yhteistyökumppanien kampanja, jonka tavoitteena on parantaa kotien paloturvallisuutta. Kampanjan aloittaa Päivä Paloasemalla -tapahtuma, ja se jatkuu mediakampanjana, joka päättyy palovaroitinpäivään. Paloturvallisuusviikkoa vietettiin 23.11.-1.12.2024.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – CTIF Suomen kansallinen komitea 2024
CTIF (Comité technique international de prévention et d’extinction du Feu) on kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö, joka perustettiin vuonna 1900 Pariisissa. Vuosi 2024 oli Suomen kansallisen komitean 56. toimintavuosi. Komitea koordinoi Suomen pelastusalan toimintaa ja edustusta kansainvälisessä yhteistyössä. CTIF-toiminta tarjoaa Suomen pelastustoimelle verkottumista, tiedon tuottamista ja vaihtoa sekä mahdollisuuden vaikuttaa pelastustoimen kehitykseen. Vuonna 2024 Palosuojelurahasto…
-

SPEK ry – NouHätä! 2024
NouHätä!-kampanja lukuvuotena 2023–2024 tavoitti 504 yläkoulua ja yli 46 000 kahdeksasluokkalaista.
-

SPEK ry – Päivä Paloasemalla -kevätpilotti 2024
Päivä Paloasemalla on vuodesta 2008 alkaen marraskuussa järjestetty lapsiperheiden turvallisuusaiheinen tapahtuma. Sen tavoitteena on vahvistaa lapsiperheiden paloturvallisuusosaamista.
-

SPEK ry – Paloturvallisuusviikko 2023
Paloturvallisuusviikko on vuosittainen pelastustoimen kampanja, jonka tavoitteena on parantaa kotien paloturvallisuutta. Paloturvallisuusviikkoa vietettiin 25.11.-1.12.2023. Kampanjaa toteuttaa verkosto. Siihen kuuluu sekä pelastusalan että muita toimijoita, joiden intresseissä on asumisen paloturvallisuuden parantaminen. Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Suomen kansallinen CTIF-komitea 2023
CTIF (Comité technique international de prévention et d´extinction du Feu) on vuonna 1900 Pariisissa perustettu kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö, jonka tehtävänä on palomiesten ja palo- ja pelastusalan asiantuntijoiden kansainvälisen yhteistyön edistäminen. CTIF:llä on 40 jäsenmaata ja 56 jäsenjärjestöä. CTIF:n mottona on ”Skilled firefighters – safe citizens”. Vuosi 2023 oli Suomen kansallisen komitean 55. toimintavuosi.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Palokuntatoiminnan sosiaalisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen SROI-arviointi
Palokuntatoiminnan taloudellisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen SROI-arviointi-hankkeen tehtävänä oli arvioida palokuntatoiminnan kustannusvaikutuksia ja tunnistaa niitä tekijöitä, joilla palokuntatoimintaa voitaisiin kehittää tulevaisuudessa vaikuttavammaksi.
