Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö – Asumisen paloturvallisuuden kehittämishankkeen tulosten jalkauttaminen

Palosuojelurahaston rahoittamassa Asumisen paloturvallisuuden -kehittämisprojektissa valmistui useita paloturvallisuutta parantavia tuotteita, oppaita, opaslehtisiä ja koulutusaineistoa. Ne ja aiempien projektien raportit on toimitettu Palosuojelurahastolle vuonna 2012 toimitetun loppuraportin liitteinä. Koko projektin tavoitteena on ollut palokuolemien ja tulipaloissa loukkaantumisten vähentäminen sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Projektijaksojen tuotoksia on käytetty työkaluina paloturvallisuuden kehittämisen jalkauttamisessa eri organisaatioissa tapahtuvaksi käytännön turvallisuustyöksi. Alkusyksystä järjestetty Muistiliiton Välitä -kampanja on hyvä esimerkki siitä, miten projektin puitteissa julkaistua aineistoa asumisturvallisuuden kehittämiseksi on pystytty jalkauttamaan ja hyödyntämään.

Projektissa valmistunut koulutusaineisto kotikäyntejä tekeville on otettu hyvin vastaan ainakin joillain alueilla Suomessa. Lainsäädännön vaatimus kotikäyntejä tekevien henkilöiden riskitietoisuuden lisäämiseksi on toki helpottanut aineiston käyttöön ottoa. Päijät-Hämeessä aloitettu
kehityshanke on laajentumassa jossain muodossa mm. Etelä-Savoon, Pirkanmaalle, Satakuntaan ja Kanta-Hämeeseen. Pohjois-Karjalassa kaikki kotikäyntejä tekevät henkilöt on koulutettu muutamassa kunnassa.

Voidaan sanoa, että projektin kuluessa keskustelu asumisen paloturvallisuudesta on muuttunut hyvin vilkkaaksi. Asuntojen ja hoitolaitosten varustaminen sammutuslaitteistolla ei ole enää täysin vieras asia. Asuntopalojen määrä on vähentynyt kymmenkunta prosenttia ja mikä tärkeintä, palokuolemat ovat vähentyneet merkittävästi. Sitä, mikä merkitys juuri tällä projektilla on paloturvallisuuden parantumiseen, on vaikea täsmällisesti sanoa, mutta projekti työkaluineen on varmasti myötävaikuttanut positiiviseen kehitykseen.

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.