Pelastustoimessa valmistui vuosina 2019–2021 kaksiosainen Osaamiskartoitus -hanke pelastustoiminnan johtamisen osaamiseen eri johtamistasoilla. Näiden hankkeiden yhteydessä tuli esille tarve sähköisestä pelastustoiminnan johtamisen käsikirjasta kaikille johtamisentasoille sekä tilanne- ja johtokeskusympäristöihin. Sähköiset järjestelmät lisääntyvät lähivuosina ja parantavat onnettomuustilanteen johtamisen ja päätöksenteon laatua, kun onnettomuustilanteessa on helposti saatavissa tarvittava ja ajantasainen tieto eri onnettomuustyyppeihin.
Hankkeen tavoitteena oli parantaa ja yhtenäistää pelastustoiminnan johtamisen sekä onnettomuustilanteen hoitamisen laatua koko maassa. Hankkeen tavoitteiden avulla haluttiin varmistaa ajantasainen ja yhdenmukainen tiedon käytettävyys eri onnettomuustilanteissa.
Hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin Pelastustoiminnan yhteinen ja tasalaatuinen johtamisen käsikirjan aineisto eri johtamistasoille ja TIKE- tehtäviin sekä eri onnettomuuksiin koko onnettomuuden elinkaari huomioiden. Käsikirjaan laadittiin aineistot myös vuoronvaihtoa varten. Käsikirjaan luotiin erilaisia pelastustoiminnassa käytettäviä laskureita ja lomakkeita sekä linkkilistauksia eri onnettomuustyypeissä tarvittaviin julkisiin lähteisiin. Hankkeessa toteutettiin lisäksi sähköinen PTJ-käsikirjan offline-versio pelastustoiminnan johtamisen tueksi onnettomuustilanteisiin. Käsikirjaa voi käyttää eri päätelaitteilla, ja se skaalautuu päätelaitteen mukaisesti. Käsikirjaan tallennetut tiedot tallentuvat vain käytettävälle laitteelle ja ovat käyttäjän henkilökohtaisia muistiinpanoja.
Hankkeen koulutustapahtumia pidettiin kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä osassa sisältönä oli käsikirjan sen hetkisen version esittely ja tunnuksien jakaminen tuleville käyttäjille, jotta he pääsivät testaamaan sovellusta. Pilotointitilaisuudet järjestettiin syksyn 2022 aikana. Pilotointi oli tärkeä osa hanketta, jotta saatiin onnettomuustilanteissa toimivilta henkilöiltä kokemuksia ja kehittämisideoita. Näihin tilaisuuksiin osallistui henkilöitä eri johtamistasoilta ryhmänjohtajista päivystäviin päälliköihin. Muutamia tilaisuuksia järjestettiin kohdistettuina erityisesti sopimuspalokuntalaisille. Tilaisuuksia pidettiin 13, joihin osallistui yhteensä 315 henkilöä. Toisessa vaiheessa koulutustapahtumien sisältönä oli käyttöönottokoulutus ja sovelluksen asennuksien ohjeistaminen. Tilaisuuksia pidettiin 12, joihin osallistui 268 henkilöä. Käyttöönottotilaisuudet pidettiin huhti- ja toukokuussa 2023.
Hanke tuotti aineiston ja mallin Pelastusopistolle ja pelastuslaitoksille eri onnettomuustyyppeihin sekä yhtenäisti ja paransi pelastustoiminnan johtamisen laatua koko maassa materiaalin avulla. Hankkeen lopputuloksena syntyi pelastustoimen yhteiseen käyttöön sähköinen pelastustoiminnan johtamisen (PTJ)-käsikirja suomeksi ja ruotsiksi sekä Vaaratiedoteosiot kolmella saamen kielellä. Hankkeessa tuotettu materiaali on Pelastusopiston omistuksessa sekä Pelastusopiston ja pelastuslaitosten käytössä.
Hankkeen avulla myös vahvistettiin sekä pelastustoimen yhteistyötä että verkostoitumista ja kehitettiin pelastustoiminnan johtamista yhdessä eri sidosryhmien kanssa.
Matti Honkanen
Projektipäällikkö
Pelastusopisto