-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Palokuntanuorisotyön uudistamishanke
Hankkeen aluksi selvitettiin palokuntanuorisotyön nykytila. Nykytilan selvityksen avulla nuorisotoimintaa ja sen työkaluja lähdettiin kehittämään siten, että sekä hankkeen tavoitteisiin että selvityksessä ilmenneisiin, toimintaa rajoittaviin haasteisiin pyrittiin löytämään ratkaisuja.
-

FISE Oy – Tulisijoja ja savupiippuja koskevat virhekortit
FISE Oy:n yhtenä toimintamuotona on koota, tuottaa ja julkaista rakentamisen virhekortteja, joiden tavoitteena on jakaa informaatiota toteutuneista ja virheiksi tulkitusta ongelmatilanteista, niiden taustoista ja ennaltaehkäisemisestä.
-

Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi – Palokuntien Suomenmestaruuskilpailut 2023 (Jehu-malja)
Jehumalja 2023, palokuntien suomenmestaruuskilpailu, järjestettiin Helsingissä 27.5.2023. Kilpailupaikkana toimi Messukeskus Helsingin Pasilassa. Kilpailun vastuullisena järjestäjänä toimi tällä kertaa Helsingin pelastuslaitos. Helsinki on järjestänyt kilpailun sen alkuvuodesta 1952 lähtien yhteensä viisi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1963 ja nyt siis vuonna 2023. Kilpailun historiassa tämän vuoden kilpailu oli 70. Koronapandemia esti kilpailun järjestämisen vuosina 2020 ja 2021,…
-

Pelastusopisto – SAVE – Varusteiden ja kaluston puhdistus- ja desinfiointimenetelmien arviointi ja kehittäminen
Hankkeen tarkoituksena oli selvittää pelastuslaitosten tämänhetkiset sammutusasujen, paineilmalaitteiden ja elektronisten laitteiden puhdistustekniikat haastattelututkimuksen avulla sekä testata käytännön pesukokeilla erilaisten pesumenetelmien puhdistustehokkuutta altistuneiden varusteiden dekontaminoimiseksi.
-

Pelastusopisto – Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät 2023
Palosuojelurahasto myönsi 11 800 euron erityisavustuksen Pelastustoimen tutkimuspäivät 2023 -hankkeeseen. Palosuojelurahaston rahoitusta käytettiin seminaarin tarjoilukustannuksiin, pääpuhujien matkakustannuksien ja vieraiden bussikyydin kattamiseen. Hanke toteutettiin Pelastusopiston TKI-palveluiden, viestinnän ja tietohallinnon henkilöstön virkatyönä. Tutkimuspäivien suunnittelu aloitettiin tammikuussa laatimalla tarkennettu projektisuunnitelma. Vuoden 2023 teemana oli tulevaisuuden turvallisuus. Tapahtuma päätettiin järjestää kaksipäiväisenä ja tapahtuman ajankohta oli 7.–8.6.2022.
-

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – NouHätä! 2023
NouHätä!-kampanjan tavoitteena on lisätä nuorten turvallisuuspääomaa ja kasvattaa turvallisuustietoisia ja -taitoisia kansalaisia. Kampanja tukee peruskoulun opetussuunnitelman mukaista turvallisuuskasvatustyötä erityisesti paloturvallisuuden osalta. Lukuvuonna 2022–23 tavoitteena oli myös lisätä nuorten omatoimisen varautumisen osaamista häiriötilanteiden varalle. Lukuvuonna 2022–2023 NouHätä! järjestettiin 27. kerran.
-

Työterveyslaitos – FireFit-menetelmän sisällön ja testien päivittäminen ja kehittäminen
Pelastajien fyysisen toimintakyvyn arviointi-, palautteenanto- ja seurantamenetelmä (FireFit-menetelmä) on ollut käytössä Suomen pelastuslaitoksissa ja useissa tehdaspalokunnissa yli vuosikymmenen ajan. Menetelmää on kehitetty ja sen käytettävyyttä sekä kehittämistarpeita on selvitetty neljässä aikaisemmassa hankkeessa.
-

Kuurojen liitto ry – Papunetin paloturvallisuuteen liittyvien symbolien selkoviitotut käännökset ja alkusammutuskoulutusta opiskelijoille
Kuurojen kansanopistossa on toteutettu hanke, jonka tavoitteena on ollut lisätä ja edistää opiston opiskelijoiden tulipalojen ehkäisyyn ja pelastustoimintaan liittyvää tietoisuutta. Hankkeen kohderyhmänä on Kuurojen kansanopiston opiskelijat, mutta materiaali on saatavilla myös muille käyttäjille. Hanke on alkanut 1.9.2021.
-

Jokilaaksojen pelastuslaitos – Sopimuspalokuntatoiminnan elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueella
Sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueilla – hanke toteutettiin yhteistyössä Itä- ja Pohjois-Suomen pelastuslaitosten kanssa: Etelä-Savo, Jokilaaksot, Kainuu, Keski-Suomi, Lappi, Oulu-Koillismaa Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo. Hankeaika 1.4.2021-31.1.2023. Jokilaaksojen pelastuslaitos oli hankkeen omistaja ja toteuttava organisaatio 1.4.2020-31.12.2022 välisen ajan.
-

SSPL ry – Palokuntayhdistys toimii 3. painos
Tämä on kolmas, uudistettu painos Palokuntayhdistys toimii -oppaasta, jonka ensimmäinen painos ilmestyi Suomen Sopimuspalokuntien Liiton julkaisemana vuonna 2008 ja toinen vuonna 2012. Opas on saatavilla painetun version lisäksi myös interaktiivisena nettiversiona.
