Tämä on kolmas, uudistettu painos Palokuntayhdistys toimii -oppaasta, jonka ensimmäinen painos ilmestyi Suomen Sopimuspalokuntien Liiton julkaisemana vuonna 2008 ja toinen vuonna 2012. Opas on saatavilla painetun version lisäksi myös interaktiivisena nettiversiona.
Palokuntayhdistys toimii -oppaan edellisen painoksen julkistamisen (2012) jälkeen suomalainen yhteiskunta on ollut ja on monilla osa-alueilla suuressa murroksessa, eikä vähiten ihmisten perusturvallisuuteen liittyvillä toimialoilla. Pelastustoimi on hakenut uuttaa ”kotiaan” sote-ympäristössä. Lopullinen asema on vielä yksityiskohdiltaan kehitysvaiheessa.
Kymmenessä vuodessa ihmisten välinen viestintä on kokenut valtavan muutoksen. Tämä näkyy konkreettisesti myös palokuntayhdistyksissä. Jäsenten välinen kommunikointi on lisääntynyt merkittävästi sähköisten viestimien kehityksen myötä.
Sopimuspalokunnat ja erityisesti niiden vastuuhenkilöt joutuvat aiempaa tarkemmin seuraamaan yhteiskunnan muutosta ja erityisesti tapahtumia palokuntien toimintaympäristössä.
Tämä opas toimii aiempien painosten tapaan kattavana ensiapuna palokuntien vastuukysymyksissä. Se ohjaa kysyjän tehokkaasti asiaan liittyvien verkkolähteiden pariin. Lähteet on päivitetty syksyn 2021 tilannetta vastaavaksi ja teksti on tarkistettu ottaen huomioon kentältä
saatu palaute. Oppaan päivitys tilanteen 1.1.2023 mukaiseksi on saatavilla SSPL:n verkkosivuilta 1.12.2022 alkaen.