Suomen Sopimuspalokuntien liitto ry – Sopimuspalokuntalaisten siviiliosaaminen ja hyödyntäminen pelastustoimessa

SSPL:n raportin kuva. Kuvassa pelastaja nousee rappusia pitkin palavaan rakennukseen.

Sopimuspalokuntalaisten siviiliosaamisen selvittämishanke oli Suomen Sopimuspalokuntien Liiton historian toistaiseksi suurin kyselytutkimushanke.

Kohderyhmäksi kyselyyn tarkentui alkuperäisen pelkästään sopimuspalokuntatoimintaan osallistuvan henkilöstön lisäksi hieman laveampi joukko kaikkineen palokuntatoimintaan osallistuvia henkilöitä. Kohderyhmän laajennuksella halusimme huomioida ja nostaa esiin sen, että
pelastustoimen käytettävissä on osaamista ja henkilöstöä myös varsinaisen pelastustoimen hälytystoiminnan ulkopuolelta. Vallitseva maailmantilanne on omiaan muistuttamaan meitä yhteiskunnan toimintoja turvaamaan kykenevien resurssien kartoittamisen ja käytön suunnittelun tärkeydestä, mutta myös näiden resurssien niukkuudesta.

Kyselytutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa palokuntalaisten siviiliosaamista ja taitojen hyödyntämistä pelastustoimessa. Tutkimuksen kohdeperusjoukon muodostivat sopimuspalokuntalaiset ja palokuntayhteisöissä toimivat (pl. palokuntanuoret) yhteensä noin 25 000 henkilöä. Tutkimuksen kyselylomake laadittiin yhteistyössä Suomen Sopimuspalokuntien Liiton, hankkeen ohjausryhmän ja Suomen Kyselytutkimus Oy:n kesken. Kyselylomake laadittiin sekä suomen että ruotsinkielisenä. Lomakkeen käännöstyön toteutti Suomen Sopimuspalokuntien Liitto.

Kyselytutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin 10.2.2022 – 27.2.2022 välisenä aikana, osallistuneiden tahojen itse eri medioissa jakaman avoimen vastauslomakelinkin kautta. Tutkimukseen kyselyvaiheeseen osallistui määräaikaan mennessä 2 029 vastaajaa. Vastaajamäärää on pidettävä merkittävänä kohdejoukon suuruus huomioiden.

Voidaan todeta, että siviiliosaamisen hyödyntäminen osana sopimuspalokuntatoimintaa näyttää vaikuttavan erittäin paljon siihen, kuinka vastaajat kokevat oman asemansa palokunnassa, mutta myös mm. palokunnan sekä pelastuslaitoksen keskinäisen yhteistyön ja henkilöstöön kohdistuvan vuorovaikutuksen. Oman osaamisen hyödyntäminen vaatii myös tietynlaista oma-aloitteisuutta ja päättäväisyyttä asioiden eteenpäin viemiseksi. Kehitys- tai esimies-alaiskeskustelut ovat oiva paikka markkinoida osaa osaamistaan, mutta keskusteluja täytyy ylipäätänsä olla ja tiedon tulee jäädä siten talteen, että sitä voidaan tehokkaasti hyödyntää.

Siviiliosaamisen hyödyntämistä on lähtökohtaisesti pidetty lähes kaikissa keskusteluissa kannatettavana, joskin tietyt näkemyserot ovat myös arkipäivää. Vastaajien palokunnissa tuntuu esiintyvän jonkin verran epäedullista asenteellisuutta, johon tulisi viipymättä puuttua mm. ilmapiirin avoimuuden ja keskinäisen luottamuksen rakentamisen keinoin. Siviiliosaamisen hyödyntäminen tulisi nähdä koko pelastustoimen tehokkuuteen, koska hyödyntämisellä on tulosten perusteella vaikutusta myös siihen, kuinka asiat palokunnassa ylipäätänsä koetaan.

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.