Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry – Palotutkimuksen päivät 2025

SPEK ja Palotutkimusraati järjestivät yhteistyössä Palotutkimuksen päivät syksyllä 2025 Hiltonin Kalastajatorpalla Helsingissä. Kaksipäiväinen lähitapahtuma kokosi yhteen 82 osallistujaa alan eri organisaatioista ja tutkimusyhteisöistä. Tapahtumassa jaettiin ensimmäistä kertaa stipendejä kolmesta ansiokkaasta opinnäytetyöstä.

Seminaarissa esiteltiin kotimaisia palotutkimuksen saavutuksia, jotka oli valittu yhdessä Palotutkimusraadin johtoryhmän kanssa. Tapahtuman teemoina olivat tiedolla johtaminen ja pelastustoimen kehittäminen, asumisturvallisuus, mallinnus ja simulointi sekä työturvallisuus ja metsäpalot. Seminaarissa kuultiin yhteensä 22 puheenvuoroa. Esityksistä 16 tutkimusta koottiin seminaarijulkaisuksi, joka toteutettiin yhteistyössä Pelastustiedon kanssa ja on avoimesti saatavilla Palotutkimusraadin verkkosivuilla.

Tapahtumasta kerätyn palautteen perusteella osallistujien mukaan mielenkiintoisimpia aihepiirejä olivat yhteiskunnan sähköistyminen ja siihen liittyvät turvallisuushaasteet, puurakentaminen ja rakenteellinen paloturvallisuus sekä hoivalaitosympäristöjen paloturvallisuus. Myös maastopalot, palon leviämismallit, simulointi ja mallinnus herättivät laajasti kiinnostusta. Lisäksi keynote-puheenvuorot, kuten esitykset hybridiuhista ja sään ääri-ilmiöiden vaikutuksesta, koettiin erityisen antoisiksi.

Tapahtumaa kiiteltiin erinomaisista järjestelyistä, toimivista tiloista ja sujuvasta aikataulutuksesta. Ohjelmaa pidettiin kiinnostavana ja monipuolisena, ja erityisesti tarjoiluja kehuttiin runsaasti. Kokonaisuutta kuvattiin hyvin toimivaksi ja tunnelmaa miellyttäväksi.

Kuvassa palotututkimuksen päivään osallistuneita.
Kuvassa Laura Kuurne, Matti Kropsu, Tuula Kekki, Kimmo Kaisto, Jukka Lepistö, Jarkko Häyrinen, Jan Meszka, Nina Piela-Tallberg ja Tiina Kumlin.
Kuvaaja Kimmo Kaisto

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä hankkeen toteuttajalta.